Heli -19 kg

Ennen

Jälkeen

On vuoden 2016 tammikuu, päivää ennen syntymäpäivääni. Lupasin itselleni vuotta aiemmin että ennen seuraavaa syntymäpäivää, paino tippuu ja elämä muuttuu. Ja mitä sain todetakkaan, paino oli noussut. Nyt vaaka näytti 85kg. Tuntui että jalat pettää alta. Alkoi ahdistus ja masennus, miten tässä on voinut käydä näin? 

Olen ollut aina hyvä keksimään selityksiä painolleni, syytin kertyneistä kiloista milloin mitäkin asiaa siitä ja ennen kaikkea jottei totuus selvisi itsellenikään välttelin vaakaa kuin ruttoa. "Ensi viikolla laihdutus alkaisi tai sitten seuraavassa kuussa, eihän tätä painoa ole niin paljon". Ruoka voitti, aina. Ja suurin heikkous sipsipussi. Tai no, kaksi pussia kerralla oli minimi.  

Tammikuussa sulattelin tätä järkytystä ja mietin, että nyt on asioiden muututtava, en halua enään inhota omaa peilikuvaani ja itkeä sen takia. Itkeminen ei asiaa muuttaisi, eikä kukaan muu voisi tehdä muutosta kuin minä itse! 

Vähensin herkkujen syömistä enkä ostanut kaupasta aina ostosreissun yhteydessä sitä yhtä suklaapatukkaa. Limppari poistui kokonaan juomalistaltani. Ajattelin että pieniä muutoksia pikku hiljaa, onhan tässä aikaa laihduttaa ennen kesää. 

Toukokuussa sitten hyppäsin tuolle maailman pahimmalle asialle, vaa'alle, joka kertoisi totuuden. 80kg. No voihan...Kesä olisi aivan nurkan takana ja keho näytti edelleen siltä että haluaisin kääriytyä vain säkkiin ja mennä komeroon piiloon odottamaan talvea ja paksuja takkeja. 

Kevät oli ollut henkisesti hyvin raskas rakkaan kissan pois menon vuoksi, ja masennus taas koputti olkapäillä. Jostain syvältä sopukoista löytyi tuo alkuvuoden ajatus "Kukaan ei tee muutosta puolestasi", niinpä aloin pohtia: en pysty tähän yksin. 

Pian juttelinkin ystäväni kanssa joka oli aloittamassa Cambridge ohjelmaa "hah, taas noita pussikeittohuuhaajuttuja" oli ensimmäinen asia joka tuli mieleeni. Hymyilin ja sanoin että sehän kuullostaa hyvältä. Asia jäi pyörimään mieleeni, olin kuullut siitä joskus aiemminkin, ja olin jopa nähnyt tuloksia. Mutta voisiko se muka oikeasti toimia, tai ennen kaikkea toimisiko se minulla? Niinpä laitoin viestiä valmentaja Piia Kiiverille, sovittiin tapaaminen juhannuksen jälkeiselle maanantaille. Ei siinä mitään menetä jos nyt edes kokeilee. 

Alkupunnitus näytti 79,7kg BMI 31,9. Teki mieli itkeä mutta Piian olemus oli jo alkuun todella kannustava. Sain kuulla ohjelmasta, eri tasoista ja ruuista. Yllätyin että vaihtoehtoina oli muutakin kuin pussikeittoja, ja makujakin löytyi useita! Hiipi ajatus että ehkä tämä toimiikin. Sovittiin että katsotaan ensin viikko, ja sitten tavattaisiin uudestaan. Ja siitä se sitten lähti, matka kohti parempaa minää!

Kesä meni siis hyvin pitkälti tuotteita nautiskellessa 1 sekä 2 tasoilla, kesän normiherkut jäi siis välistä, mutta se ei haitannut! Paino alkoi rytisemällä tulla alas, mieli koheni ja tuntui, että on saanut taas elämästä kiinni! Jaksaminen parani ja tuntui, että kaikki on mahdollista! Askel oli kevyt ja lenkillä teki mieli tanssia. Välillä alkoi jotkin tuotteet tökkiä aiheuttaen jopa yökkimis refleksiä ja tuntui ettei saa ateriankorvikkeita alas kurkusta mitenkään. Otin aina valmentajaani yhteyttä ja tuumattiin, ja taas homma jatkui! Vaihdettiin eväitä ja 'modifoitiin' esimerkiksi pirtelöitä marjojen kera paremmin maistuviksi!  

Itsekuri on kasvanut suorastaan runsaasti! Mieli on oppinut siihen että on eri asia haluta kuin tarvita jotain. Etenkin se että on oppinut tekemään parempia valintoja kaupassa ja tutkimaan sitä mitä oikeasti ostaa! Ja sipsit ovat jääneet pois. Mielikuva on muuttunut niiden suhteen tyystin, eikä enää todellakaan käy mielessä syödä edes pussillista! 

Nyt liki puoli vuotta myöhemmin on paino on tippunut niin kauniiseen lukemaan; 60kg! Kuinka voikaan olla itsestään ylpeä?

Kaikki lähtee itsestä! Jos jotain todella haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen, on kaikki mahdollista! Suurin kiitos Piia Kiiverille loistavasta valmennuksesta ja neuvoista vaikeimpinakin hetkinä! 

Valmentaja: