Jaana -37 kg

Ennen

 

Jälkeen

Mä oon ollu lähes koko elämäni ylipainoinen, ihan lapsesta asti. Ja aina oon siitä kärsiny!

Jotenkin iän myätä asiaa rupes kieltämään ja vähättelemään. Vaikka näki jotta vaatteet jää koko ajan piäneksi ja terveyskin alkaa reistaalla, niin osas aina pualustella jotta emmä ny niin kovin lihava oo, mä ny vaan oon tälläänen, raskaat luut yms. Monenlaasta on tullu elämän aikana kokeeltua laihtumisen suhteen... Kaalisopasta painonvartijoohin ja karkkilakkoohin. Ei tullu tulosta. Loppusyksystä 2013 sain tiätää jotta musta tuloo seuraavana kesänä mumma. Silloon päätin jotta NYT on pakko tehdä näille läskiille jotakin. Tämä on sellaanen asia joka saa mut lopettamaan ainaasen hyväskän syämisen! Joo, pari viikkoa meni ja taas huamasin mussuttavani suklaata ja muuta hyvää. Oikaa ruakaa en juuri syäny, ainakaan terveellisesti. Pettymys oli aivan valtavaa!! Tunsin itteni tosi huanoksi ihmiseksi kun ei edes näin isoo asia saa mun syämistä kuriin. Miätiin ja pyärittelin asiaa muutaman kuukauden. Mulle alkoo selkiintymään jotta mä en itte ja yksin tälle nyt mitään voi, pitää hakia apua jostakin. Kattelin eri vaihtoehtoja, välillä unohdin asian, mutta johonaki miäles se hautuu. Huhtikuus näin sattumalta erään ihmisen Cambridge-tarinan facebookista. Tuli ajatus jotta oliskohan tua se mun juttu... Otin yhteyttä Ninaan ja sovittiin tapaaminen. Halusin tietoa ohjelmasta. Tavattiin muutaman päivän päästä ja aloitin heti 1-tasolla. Olihan se aika hurja muutos entiseen verrattuna!! Eka viikko ja toinenkin meni aika sumus. Mutta olin päätöksen tehny ja siitä ei lipsuttu. Ketoosiin päästyä oli jo helpompaa, ei ollu mielitekoja ja virtaa riitti :)! Se, että tuloksia tuli nopiaa oli se mun juttu, sen takia oli helppo jaksaa ja jatkaa.

Ekan kymmenen kilon pudotus ja valokuva antoi potkua eteenpäin. Toki oli epätoivon ja tuskan hetkiä, ajatus jotta tästä EI tuu mitään. Mutta onneksi Nina oli koko ajan hienosti tukena ja jaksoi tsempata! Muistelen jotta laittelin viestejä joskus aika hulluunakin aikoina :) Jossain vaihees kesällä mulla alkoi tulla ihmeellisiä oireita, luulin jotta nyt pettää pumppu tämän rajun muutoksen myötä. Kuuntelin vaivoja jonkun aikaa, sitten oli pakko mennä lääkäriin. Mitään vikaa ei löytyny sydämestä eikä muualtakaan. Lääkäri mainitti ohimennen jotain paniikista, ja tajusin heti että no niin!!! Vanha tuttu paniikkihäiriöhän se siälä pitkästä aikaa muistuttaa ittestään. Kun tiedostin mistä oli kyse, vaiva rupes helpottamaan eikä oo sen jälkeen tullu enää. Menin muutaman viikon ihan puhtaalla, sitten 1 plussalla. Piti vaihtaa takaasin ykköselle, kun tuntuu jotta syöminen ei oo viälä yhtään hallinnas. Ninan neuvoolla kuitenkin mentiin eteenpäin ja paino tippui koko ajan. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kesä meni yllättävän hianosti. Oli jotakin juhliakin, niistä selvis hyvin, kun otti patukan tai pirtelön mukaan. Kukaan ei ihmetelly sitä, että en mitään ottanu. Eikä se ollu mulle hankalaa. Asia oli jotenkin niin selkiänä pääs, jotta ei sitä tarvinnu edes miättiä. 24.6.2014 syntyi tyttären poika <3! Samana päivänä mulla oli punnitus, vaaka näytti -20 kiloa. Viiden kuukauden jälkeen syyskuussa oli lähteny se 30 kiloa, mikä oli mun tavoite silloon alootettaes. Silloon se tuntuu kyllä ihan mahdottomalta, ajattelin että no joo, ehkäpä joskus vuoden päästä, mutta tuskinpa kuitenkaan. Ja se oli toteutunu näin äkkiä!!! Pikkuhiljaa tasoja noustiin ja alkoi syämisen opettelu. Se oli mulle vaikiampaa, kun aloitus kolmella Cambridge-aterialla. Vaati tosi paljon suunnitella ruakia ja syädä säännöllisesti. Tottakai se oli vaikiaa, kun sitä ei ollu ikinä ennen elämässään tehny! Just tämä on tärkiä juttu jotta pikkuhiljaa siirrytään normaaliruokaan. Saa rauhas opetella sitä ja samalla saa tarvittavat ravintoaineet Cambridge-tuotteista. Syksyn mittaan käyntejä harvennettin ja viimeen alootin tason 6. Oli tullu aika ”lentää omilla siivillä”. Onneksi Nina on kumminkin aina puhelimen pääs tukena, jos tarvii :). Nykyään on aika ihmeellinen fiilis, kun herään aamulla nälkään! Minä, joka aina oon vannonu, että aamupalaa en vaan pysty syömään :) Illat on edelleen välillä vaikeita. Mielitekoja tuloo, suklaan himo varsinkin on joskus ihan kamala. Mutta vähitellen oon oppinu, että kyllä sitäkin voi syädä, kunhan ei vedä kahta isoa levyä illas. Hyväskääkin saa nauttia, kunhan sen teköö kohtuudella, ja sitten taas palaa normaaliin syämiseen. Mulle on tosi tärkiä asia jotta suunnittelen etukäteen syämiset. On hyvä jotta tiädän jo tänään mitä huamenna syän. Näin ei pääse tulemaan kamalaa nälän tunnetta. Sen jos päästän valloilleen, niin sitte ei mikään pitele, syän mitä sattuu! Kauppaan menoa nälkääsenä pyrin välttämään. Aivan mahtavana juttuna mä koen liikunnan ilon löytymisen mun elämään Cambridgen myötä. Sitä ei oo ikinä ennen mulla ollu. Nuorena ei kiinnostanu. Sitten kun ikää (ja painoa) tuli, niin ei enää jaksanu! Mulla on nivelrikkoa joka pualella kropas. Nilkka on jäykistetty sen takia. Välilevyjä selkärangas ei juuri oo. Kyllä mulle on sanottu jotta liikunta auttaas siihen, mutta kun ei vaan oo jaksanu mihinkään liikkua. Kauppaan on matkaa muutama sata metriä. Sitä piti jo kulkia pyärällä, kun kävellen ei pystyny tai ainakin oli tosi hankalaa. Oli kyllä niin hianoja tunteita, kun ekoja kertoja lähdin LENKILLE!! Oli varmaan joskus -10 kilon jälkeen. Ensin ihan piäniä matkoja, sitte pikkuhiljaa pidempiä. Voi sitä onnistumisen tunnetta... MÄ JAKSAN!!!!! Nykyään liikun lähes päivittäin. Lenkille on vähä niinku ”pakko” päästä :) Se ei kumminkaan oo pakkomielle, vaan siitä tuloo oikasti niin hyvä olo. Kipuja on joskus edelleen, mutta valtavasti ne on helpottanu ja vähentyny. Oon aloottanu jumpas käymisen. Sitä en olisi koskaan uskonu jos joku olis aikaasemmin sitte mulle sanonu! Minä johonaki jumppasalis hikuamas... EI IKINÄ!!! Nykyään mä nautin siitä! Ja onhan siinä se kans jotta jos näitä ylimäärääsiä nahkoja sais vähä kasaan jumpalla ;) Mutta ne roikkuvat nahat on piäni murhe tämän hyvän olon rinnalla!

 Painoa on tähän mennen lähteny 37 kiloa. Oon ihan tyytyväinen olooni tällä hetkellä. Jos tällä tyylillä tippuu vielä lisää, niin en sitä sure :)

Onneksi saan käydä Ninan luona edelleen noin kuukauden välein. Yksin en tähän muutokseen pystyny, en halua edes kokeella pystynkö sitä yksin ylläpitämään.

 

 

Valmentaja: