Monika -19 kg

 

Ennen

Jälkeen

Olen aina ollut herkkä lihomaan mikä johtuu tietysti siitä, että pidän ruuasta ja kaikenlaisista herkuista. Liikkunut olen aina kohtuudella, mutta viime vuosina liikunta jäi vähemmälle ja kiloja alkoi kertyä aina vain lisää. Aikaisemmin tartuin herkemmin ylipainoon ja pudotin aina ylimääräiset tietyn rajan saavutettuani. Nyt ajattelin että tarvitsen ulkopuolista apua. Olin jo vähän aikaa seurannut entisen koulukaverini Cambridge ohjaamista. Tapasin hänet pitämässä Cambridgekojua kotipaikkakuntani markkinoilla ja sanoin, että pitäiskö minun tulla sinulle ohjaukseen, kun painoa vain tulee. Koska asumme eri paikkakunnilla hän ystävällisesti ohjasi minua ottamaan yhteyttä oman paikkakuntani ohjaajaan. Samalla markkinareissulla tapasin toisen tuttuni, joka oli laihduttanut tosi positiivisin tuloksin ohjelman avulla. Ensimmäisenä arkipäivänä soitin ja varasin ajan.

Aloitin tasolta 1+ ja heti ensimmäisellä viikolla lähti yli kolme kiloa. Ylipainon lisäksi minua motivoi se, että ohjauksessa mitattiin painoindeksin ja rasvaprosenttien lisäksi sisäinen rasva, joka oli jo hälyttävän korkealla. Kokeilin ensimmäisinä viikkoina kaikkia Cambridge-ruokia ja huomasin kuinka hyvän makuisia ja laadukkaita ne olivat verrattuina marketeista saatuihin ateriankorvikkeisiin. Puurosta tuli heti oma suosikkini. Lompakkoa vähän kirpaisi joskus kun osti parin viikon ruoka-annokset kerralla, mutta tällä kertaa päätin satsata itseeni. Taso 1:llä olin kolme viikkoa, tasolla 2 neljä viikkoa, tasolla 3 kolme viikkoa jne. Paino putosi tasaisesti kilon viikkovauhtia ja tunsin oloni hyväksi ja energiseksi. Verrattuna muihin kokeilemiini laihdutuskeinoihin koin tämän ohjelman tosi helpoksi noudattaa ja ajatukset eivät päivän aikana pyörineet liikaa ruuan ympärillä tai kalorien laskemisen ympärillä. Kun olin selvinnyt useista kokous ja hotellireissuista sortumatta herkkuihin oli tosi voittaja olo. Vajaassa kahdessa kuukaudessa olin pudottanut yli 10 kg ja ystävät ja tutut alkoivat jakamaan positiivisia kommentteja ulkonäön muuttumisesta. Koin hyväksi sen, että ohjaaja alusta asti teki selväksi sen, että tässä tähdätään normaaliruokavalioon ja elämäntapamuutokseen. Jokainen taso harjoitti arjessa muuttamaan huonoja ruokatottumuksia parempaan. Vaikka kaloreita ei tarvinnutkaan laskea koko ajan, niin aika nopeasti oppi sen ajatuksen, että mitä todella oma kulutus on ja ei vain voi syödä enemmän kuin kuluttaa.

Se, että kävin henkilökohtaisessa valmennuksessa, sopi minulle hyvin ja sain Sarilta tosi henkilökohtaista ja kannustavaa opastusta. Tapaamisaikojen kanssa sai aina joustoa ja tekstiviesteillä sai olla yhteydessä koska vaan. Loppumetreillä pääsin vielä oman työnantajan järjestämään viikon kuntoremonttiin, joka oli kuin piste iin päälle tähän ruokaremonttiinkin. Sieltä sain taas kipinää alkaa liikkumaankin enemmän. Myös omalta valmentajalta sain vinkkejä ja innostusta liikkumiseen.  Joulun tullen ja ollessani vielä tasoitusjaksolla on pitänyt ihan uudestaan opetella herkuttelemaan. Ikävä on huomata itsessään vanhoja napostelun himoja, mutta painonhallintaan on saanut niin paljon uusia keinoja, että niistäkin selviää kun ei anna liikaa lupaa repsahteluun. Puntarilla käynnistä ja painonhallinnasta on tullut elämäntapa ja suosittelen Cambridge Ohjelmaa kaikille uuden elämäntavan opetteluun.

Valmentaja: