Tero -13 kg

Ennen

Jälkeen

Alkuvuodesta 2014 syntyi päätös tupakoinnin lopettamisesta. Aiemmin monesti yrittäneenä ja epäonnistuneena olin tällä kertaa enemmän tosissani ja lopettaminen onnistui 17 vuoden tupruttelun jälkeen.

Tupakoinnin lopettaminen, työni (joka on pääasiassa rekassa ja eri työkoneissa istumista) ja liikunnan puutteen tuloksena painoa alkoi kertyä reippaanlaisesti.

Kaikki vaatteet ahdistivat ja mietin, että mennäkkö ostamaan koko vaatereservi uusiksi vai laihduttaa? Hetken mietittyäni totesin, että taloudellisempaa ja terveellisempää on painonpudotus.

Keväällä 2015 luin erään tuttavani tarinan hurjasta painonpudotuksesta Cambridge Ohjelmalla. Keräsi jonkin aikaa rohkeutta ennen kuin otin yhteyttä valmentaja Mariaan ja sovin tapaamisen. Aloitin ohjelman alimmilla tasoilla ja muutos entiseen oli kyllä raju. Alkuun salaatit meinasivat tulla ylös. Meinasi siinä hermotkin mennä jatkuvaan syömisen tarkkailuun. Ja sitä veden juonnin määrä!

Mutta niin vain onnistuin sovittamaan Cambridge Ohjelman tasot rekanajoon ja reissuhommiin. Nykyään on paljon helpompi ja kevyempi olla. Tuntuu kuin itsevarmuuskin olisi kilojen alta taas löytynyt. Vyö on muuten nyt samassa reiässä kuin joskus vuosia sitten!

Laihdutuksen aikana valmentajan kehotuksesta opettelin käymään kävelylenkeillä. Välillä pitkiksi venyneet työpäivät ja kiire meinaa viedä virran miehestä ja lenkit tehdään vaihtelevalla menestyksellä. Tulokset ovat olleet siitä huolimatta olleet hyviä. Hankin myös kuntosalikortin, jos lenkin sijasta onkin mukavampi joskus käydä salilla. Aina talvella lumien aikaan saan kokovartalotreenin moottorikelkan sarvissa.

Valmentaja: