Raija -20 kg

Ennen

Jälkeen

Yli 30 vuotta sitten laihdutin painonvartijoissa 18 kg. Muutamia vuosia sain pidettyä painon normaalina. Sitten työskentelin ruuan ja herkkujen parissa, siitäö se lihominen alkoi. Ympäripyöreitä päiviä töissä ja herkkupaloja aamusta iltaan. Painoa kerääntyi pikkuhiljaa.          Omassa ajatusmaailmassa olin koko ajan laihdutuskuurilla, en syönyt paljoa, mutta kaikki oli jotain muuta kuin perusruokaa.

Olo oli kamala. Viime toukokuussa ihmettelin ystävää, muutamassa kuukaudessa oli kilot karisseet. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa Cambridgestä. Seuraavan päivänä soitin Miialle ja siitä se alkoi. Paino alkoi laskea hyvää vauhtia. Ei ollut nälän tunnetta, ei huonoa oloa eikä makean himoa. Tuntui uskomattomalta! 

Kesän pyörittelin jäätelöpalloja asiakkaille ja itse söin vain 2 palloa ja nekin oli ennalta suunniteltuja herkkuhetkiä. Energiataso nousi hja olo oli kuin nuorella tytöllä. Vaatekoko pieneni 38:aan. On kiva katsella asiakkaiden ilmeitä kun ihmettelevät onko sama ihminenkään kyseessä, muodonmuutos on niin iso ja pienellä aikaa.    

Kiitokset siitä kuuluvat Miialle ja Cambridge Ohjelmalle, ilman Miian tukea se ei olisi onnistunut. Nyt on helppo pitää paino kurissa hyvänmakuisilla tuotteilla. Suosittelen kaikille. Mielestäni tämän helpompaa painonpudotusta ei ole olemassakaan!           

Valmentaja: Miia Pitkäniemi