Päivi -21 kg

Ennen

Jälkeen

Päivi - 21 kg - Lapua

Vuoden matka

Kulunut vuosi on ollut aikaa, jolloin olen opetellut kuuntelemaan itseäni.

ja hallitsemaan omia ruokatottumuksiani. Kaikki alkoi siitä, että helmikuun aamuna työpaikan kahvihuoneessa työtoverini saapui paikalle tuskastellen omaa painoaan. Itse olin jo pidempää hiljaa mielessäni pohtinut omaa tilannettani ja odottanut koska ryhtyisin laihduttamaan. Tilaisuus oli tullut! Totesin työtoverille että nyt aloitetaan! Samana päivänä varasimme ajan Ninalle ja työ oli aloitettava. Lisäpontta asiaan antoi se, että lausuimme julki työtovereille, että nyt me laihdutetaan. Pakko oli siis onnistua.

Työtoverit alkoivat seuraamaan tuleeko meidän touhusta yhtään mitään. Tsemppi oli valtava. Vuoden aikana syömään opettelu on ollut palkitsevaa,

painoa on lähtenyt 3 vaatekokoa. Itsetuntoni on kohentunut ja uuden kehonkokoni opettelu vaateostoksilla on ollut hauskaa. Joulun alla tavoitteeksi otin tavanomaisen ruokailun opettelun, pussiruuat jäivät pikkuhiljaa pois.

Paino vaihtelee, mutta pidän tiukempia jaksoja, jolloin herpaantumisesta saa taas otteen. Alkuperäinen tavoitteeni oli hieman suurempi, se on muutaman kilon päässä. Itselläni on vielä sellainen tunne, että haluan sen vielä saavuttaa.

Tämä nykyinen painoni on ihan hyvä ja olen jo siihen hyvin tyytyväinen. Olen voittanut jo itseni. Palkitsevinta tässä kaikessa on se, että olen jaksanut tosi hyvin. Liikuntaa harrastan sen mitä pystyn.Työtoverit, yhteistyökumppanit ja

ympärillä olevat ihmiset kehuvat muutosta. Huomaathan tuon jo kuvistakin,

rasvaa on lähtenyt iso kasa ja riskit kansansairauksiimme ovat pienentyneet.

Suuri kiitos valmentaja Ninalle, olet ollut upea kannustaja!

Valmentaja: Nina Koivisto