Katja -20 kg

Ennen

Jälkeen

Olen Katja, 38-vuotias vuorotyötä tekevä perheen äiti. Nyt lähes 30 kiloa hoikempi kuin 7 kk takaperin. Tuolloin tunnesyöjäksi tunnustautuvana, palkitsin itseni aina hyvällä ruoalla. Söin herkkuja niin iloon, kuin suruun, johon kuuluivat eritoten irtokarkit ja suklaa, joka oli intohimoni.

Olen aina lihonut helposti: Kuten niin moni muukin, olen pistänyt sen huonon aineenvaihduntani piikkiin. Koko pienen ikäni olen laihduttanut ”jojo-meiningillä”. Kaikenlaista laihdutuskuuria on tullut kokeiltua. Tuloksiakin on syntynyt, tosin kilot ovat hiipineet takaisin ylimääräisten kera. Painoani aloin tarkkailla murrosiän jälkeen, jolloin painoni lähti ensimmäistä kertaa nousemaan. Tuolloin sain vielä hallittua painoani terveellisellä, normaalilla ruokavaliolla.

Ensimmäisen raskauteni aikana painoa kertyi ylimääräistä, ja laihdutinkin lapsen syntymän jälkeen parikymmentä kiloa. Pudotetut kilot olivat kuitenkin takaisin vuoden sisällä. En osannut hallita painoani lainkaan.

2000-luvun alkupuolella erottuani lapseni isästä, laihdutin itseni jälleen tosi hoikaksi. Muistan vieläkin sen hyvän olon kevyempänä ollessani; niin psyykkisen, kuin fyysisenkin. Vajaan kahdeksan vuoden kuluttua, toisen lapseni syntymän jälkeen olin taas lihava. Tällöin menin ensimmäistä kertaa Cambridge Valmentajan luokse. Tuolloin laihdutin parikymmentä raskauskiloa jälleen pois, mikä kävi helposti Cambridge ateriankorvikkeilla. Olin taas normaalipainoinen.

Vuosi 2014 oli yksi muutoksen vuosistani elämässäni: Muutto Kokkolaan toiselta paikkakunnalta, uusi mies… Elämä hymyili, mutta kilot lähtivät pikkuhiljaa nousemaan. Vanhat ruokailutottumukset olivat tulleet jälleen kuvioihin.

Näin ollen päätin taas laihduttaa. Aluksi omin konstein, ja sainkin kympin pois, mutta tulivat takaisin. Puntari näytti lähes satasen lukemia, joka pisti hälytyskellot soimaan. Nyt oli aika tehdä jotain! Mutta mikä keinoksi? Pitäisikö vain lisätä liikuntaa/liikkumista? Mutta kun tavallaan inhosin liikuntaa (ylipainoisena ei jaksanut kävellä yhtään ylimääräistä, kenkien sitominenkin oli vaivalloista…) En koskaan ole ollut, hoikempanakaan, mikään himoliikkuja. Olin hyvä keksimään tekosyitä, kun olisi pitänyt liikkua.

Sitten löysin Marjon, nykyisen Cambridge Valmentajani. Marssin Marjon pakeille, kun huomasin Marjon vastaanoton Kokkolan keskustassa. Tällöin elettiin vuoden 2016 lokakuuta. Cambridge oli käynyt mielessäni; olinhan ollut sillä aiemmin ja saanut tuloksia. Lisäksi uudessa työpaikassani yksi kollega laihdutti parhaillaan Cambridge Ohjelmalla, ja oli jo aikaansaanut hyviä tuloksia. Tästä innostuneena sain kipinän, ja menin Marjon luokse.

Asenteeni oli aluksi jokseenkin tällainen: En kuitenkaan pysty, niin epäonnistuneita laihdutuskokemuksia on takana, useampia. Mutta Marjo innoitti minut kymmenen viikon mielekkäälle ”laihdutusmatkalle”. Lähdettiin liikkeelle tasolta 1, jossa ensimmäiset kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko oli vaikea ja haasteellinen, mutta jo kahden viikon jälkeen laihdutus ohjelmalla alkoi rullata ja noudattaminen annetuilla tasoilla oli helppoa.

Takana on nyt 7 kk laihdutusta (lokakuusta 2016 - toukokuulle 2017). Väliin on mahtunut vaikeitakin viikkoja, mutta ihana valmentajani Marjo on tsempannut aina niin hyvin, että olen saanut lisää motivaatiota. Rasvaa on palanut reippaat 27 kiloa. Laihduttaminen on ollut edelliskertoihin verrattuna aivan toista luokkaa, kun motivaatio on ollut kohdallaan. Tuloksien syntymisen myötä se tunne, että minä onnistun tässä tällä kertaa ja itsetuntoni on noussut. Tässä projektissa ratkaisevimpana omalla kohdallani pidän valmentajan tukea ja tsemppiä! Ilman Marjoa, en olisi pystynyt tähän. Marjon kanssa olen voinut jakaa hyvät ja huonot asiat matkan varrella: Houkutuksia on ollut, mutta valmentajalta olen saanut hyviä vinkkejä niin ennalta suunniteltuihin kuin suunnittelemattomiinkin repsahduksiin. Laihduttaminen on ollut mielekästä taso-ohjelmalla, jolloin terveellisen ruokavalion saloja on saanut opetella jo laihtumisen lomassa!

Nykyisin minulla riittää virtaa enemmän niin töissä kuin vapaa-ajalla perheen parissa. Olo on kevyempi ja näin ollen paljon parempi kuin ylipainoisena. Laihtumisen myötä tajusin, kuinka paljon ylipaino itse asiassa rajoittikin tekemisiäni ennen. Itsetuntoni on noussut roimasti, vaatekoko on pienentynyt 46:sta 38:an. Nykyään uskallan pukeutua näyttävästi ja olla oma itseni.  Tärkeimpänä toki pidän ihmisen sisäistä kauneutta, mutta kun fakta on se, että kyllä ulkoiset tekijät vain vaikuttavat juuri tuohonkin. Se, että itsellä on hyvä olla, heijastuu sisältäpäin. Jos ennen palkitsin itseni, yllätys yllätys ruoalla, niin nykyään teen sen esim. hankkimalla uusia vaatteita. Vaatekaapista on lähteneet kiertoon isoiksi käyneet vaatteet, ja olenkin saanut uusia ”garderoopin” alusvaatteita myöden.

Minulla on ollut tärkeää tavata valmentajaani Marjoa viikoittain, ja tämä jos jokin on pitänyt motivaatiotani yllä. Aioin pitää tästä kiinni edelleen, ihan siihen tavoitepainooni saakka, jonne on vielä matkaa vajaa kymppi. Myös se, että päätin lähteä mukaan kilpailuun, ja ylipäätään se, että olen alusta alkaen laihduttanut ”julkisesti”, ts. kertonut työpaikalla, kavereille, kaikille, on lisännyt tsemppiä. Haluan näyttää kaikille, että minä pystyn tähän!

Nyt kun olen laihdutusprojektissani voiton puolella, on lohdullista ja motivoivaa ajatella, että minun ei tarvitse laihduttaa lopun elämääni. Vielä on matkaa lopulliseen tavoitteeseen, mutta sen jälkeen alkaa toinen haasteellinen matka, jolloin alan harjoittelemaan painon hallintaa ja lisään liikkumista arkeeni. Laihtumisen myötä liikkuminen on helpottunut ja innostus sitä kohtaan lisääntynyt. Painonhallinnassa loistavana lähtökohtana on taso-ohjelman eri tasoilla syömiseen opettelu ja jatkona tulee Taso 6, joka on nimenomaan oma tasonsa painonhallinnan tukena ja opettelussa. Lopuksi haluan kiittää perhettäni tuesta, tsempistä, ymmärryksestä ja siitä, ettei minun ole tarvinnut juurikaan osallistua ruokalistan suunnitteluun, vaan olen saanut keskittyä omaani. Kiitoksen ansaitsee myös tosi hyvä, rakas ystävä, joka on jaksanut kuunnella kiukutteluni, laihdutukseen liittyvät ilot ja murheet, ja on jaksanut tsempata! Kaikista suurin kiitos kuuluu kuitenkin valmentajalleni Marjolle, joka on tukenut, neuvonut ja tsempannut minut normaalipainoon!

Valmentaja: Marjo Nurmio