Heli -24 kg

Ennen

Jälkeen

Viimeisen neljän vuoden aikana olin saattanut 3 läheistäni viimeiselle matkalle ja oman kunnon ylläpito oli jäänyt hunnigolle. Viimeisiä hautajaiskuvia katsoessa tuli inhon tunne omaa kuvaa kohtaan. Siitä se lähti.  Nyt täytyy tehdä jotain!

Olin nähnyt Cambridge ohjelman mainoksia televisiosta talven mittaan, ja huomasin, että omasta kaupungista löytyy ohjaaja. Tammikuun 13 päivä 2015 aloitin 1+ tasolla oman urakkani. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat melko vaikeita, mutta sitten alkoi vaaka näyttää tulosta ja innostus kasvoi sitä mukaan, kun paino tippui. Salainen toiveeni oli, että saisin pudotettua 20 kiloa, johon en kyllä heti uskonut. Olin pudottanut aikaisemminkin painoa itsenäisesti, mutta aina kilot olivat tulleet takaisin. Nyt oli kuitenkin toisin.

Jos epätoivo iski, niin viesti Outille, ja sain heti puhelun ja tarvitsemaani kannusta ja ohjeita, mitä tehdään tai ollaan tekemättä. Olin hyvin tiukka syömisieni kanssa, ja ruokavaaka oli päivittäin käytössä gramman tarkkuudella.

Veden juomisen lisääminen vaikutti siihen, että pääsärkyni katosi, ja melkein päivittäinen särkylääkkeiden syöminen sai jäädä. Energiaa alkoi tulla lisää vaikka muille jakaa. Paino tippui hyvällä vauhdilla ja toukokuuhun mennessä olin pudottanut 20 kiloa. Salainen toiveeni oli toteutunut. Parasta kannustusta sain läheisiltäni ja työyhteisöltä, kun he kommentoivat muuttunutta ulkonäköäni.

Kesän aikana painoni on pudonnut 4 kiloa lisää, vaikka olen syönyt normaalisti lautasmallin mukaan. Eli kokonaispudotukseni on 24 kiloa. Syön edelleen silloin tällöin Cambridge aterioita ja patukoita, jos syömiseni on jostain syystä jäänyt heikommalle. Niiden sisällöstä saa varmasti oikeita vitamiineja ja kuituja päivän tarpeisiin. Liikkumisen ilo on tullut myös osaksi painonpudotuksen yhteydessä.

Nyt vaatekaapin sisältö on mennyt uusiksi, se laihtumisen mukava osa. Isot vaatteet ovat menneet eteenpäin ja pienemmät vaatteet täyttävät nyt hyllyt. Ruokalautanen on kokenut sen suurimman muutoksen. Kun syön oikein, niin paino pysyy tasaisena. Pienet heitot otan kiinni heti ja annan itselleni luvan herkutella silloin tällöin.

Voin suositella Cambridge ohjelmaa laihdutusmenetelmäksi niille, jotka toivotat nopeita tuloksia painonpudotuksessa. Samalla opit syömään terveellisesti oikein. Kiitos Outille suuresta tuesta ja kannustuksesta! J

Heli – 24kg

Valmentaja: Outi Kolehmainen